Prätkähiiret © tekijänoikeuksien omistajille. Eli minä en todellakaan omista Prätkähiiriä enkä saa tästä tarinan tekeleestä yhtään rahaa ;)…

Kiitokset Goldielle avusta ^___^!

 

ikärajoitus: PG, olen varoittanut.

Heh, ja toivon, ettei kukaan ei halua tappaa minua tämän kirjoittamisesta… Ihan huumorimielellä, ei minulla oikeasti ole mitään yhtäkään hiirtä vastaan!

 

 

 

TANSSIAISET

 

© Opesamar 2002-2003

 

 

”Enkä!”
”No kyllä varmana!”
”En varmasti!”
”Ei se niin paha oo…”
”No ota sä se sitte!!”
Moto ja Turbo riitelivät kovaäänisesti samalla kun Santtu katsoi heitä haltioissaan ja Vinski istui murjottamassa nurkassa. Mistä siis onkaan kyse? Palatkaamme ajassa taaksepäin…

 
 

 

CHAPTER 1

 

"No, mitä se kala oikeen suunnittelee?" Santtu kysyi kun hiiret palasivat pikku vakoiluretkeltään.
"Ei tietoo", Vinski kohautti harteitaan.
"Ei tietoo? Miten nii?" Santtu oli ihmeissään. Moto, Turbo ja Vinski olivat vakoilleet Leipäjuustoa jo kaksi päivää tuloksetta.
"No me tiietään vaan, et sillä on suunnitteilla jotain isoo ja et se järkkää joitai pirskeitä", Turbo selvitti.
"Pirskeit? Mistä lähtien Leipis on alkanu järjestään pippaloita?" Santtu kysyi.
Turbo kohautti harteitaan: "Enpä tiiä, Santtu. Mutta jotain se kyllä kieroilee niinku aina.”

 

"Tämä on siis se kartano?" Leipäjuusto levitti rakennuksen kartan työpöydälleen.
”Kyllä, teidän maitoisuutenne”, Nuikki hykerteli.

Leipäjuusto tutkiskeli mumisten pohjapiirrosta. ”Ainakin se on sopivan suuri kutsuilleni. Paljonko sen hinta oikein oli?”
Nuikki virnisti Leipäjuuston pelokkaalle katseelle ja vastasi:
”Ei kovin kallis, vuokran hinta putosi kyllä sopivalle tasolle, kun näytimme omistajalle pyssyä!”
Rasvanahka, joka oli seisonut sivummalla, tuli myöskin pöydän vierelle tiputtaen kartalle öljyä tuttuun tapaansa.
Leipäjuusto henkäisi kun mustat tipat levisivät kartalle värjäten pienen alueen mustaksi.

”Idiootti!” Leipäjuusto murisi ja yritti pyyhkiä nenäliinallaan karttaa puhtaaksi. ”Ah, pieni jälki siitä jää, mutta ei haittaa.”

”Öh, anteeks, pomo…” Rasvanahka pahoitteli ja harppoi ulos huoneesta.
”Miksi minulle on kirottu kaikki huonot työntekijät…” Leipäjuusto valitti ja Nuikki nosti Leipäjuuston huomaamatta nyrpeänä nenäänsä ja mumisi itsekseen:
”Jotkut on kylläkin siunattu…”

 

Turbo, Vinski, Moto ja Santtu istuivat Santun keittiön pöydän ympärillä miettimässä seuraavaa siirtoaan Leipäjuuston suunnitelmien estämiseksi.
"No, paras vihjeemme tähän mennessä on ne tanssiaiset", Turbo sanoi lopulta.
"Tanssiaiset? Tanssiaiset! Miks Leipis järkkää joitain tanssiaisia!!!" Vinski ihmetteli nousten seisomaan. "Kunnon bileet ois paremmat!"
"Ai, sä tykkäät bilettää, vai?" Turbo katsoi Vinskiä epäluuloisesti lasiensa takaa ja Vinski vastasi katseeseen nyrpeällä naamalla.
"No, Leipis on ehkä… vähän enemmän sellasta tanssiais kuin biletyyppii…" Moto sanoi.
Kaikki kuvittelivat Leipäjuustoa tanssimaan disko-tanssia täydelle tanssilattialle.
"Mutta entäs…"
Nyt kaikki kuvittelivat Leipäjuustoa tanssimaan tanssiaisiin hienojen pukujen keskelle.
"Tai no… en mä tiiä…"
"Annetaan sen nyt olla! Meiän pitää saada selville mitä katalaa se aikoo tehä!" Santtu sanoi äkkiä.
"Totta", Turbo sanoi ja nousi pöydästä ja katsoi ulos ikkunasta.
"Mikä on suunnitelma?" Vinski kysyi innoissaan naksutellen nyrkkejään jo valmiiksi.

Turbo kääntyi ystäviinsä päin vakava ja hiukan surullinen ja kärsivä ilme kasvoillaan.
"Hyvä nainen ja juntit. Me lähetään tanssiaisiin."

 

Aikaisin seuraavana aamuna Leipäjuusto ja Nuikki katselivat kuinka kartanon juhlasalia koristeltiin iltaa varten.

”Rasvanahka, tule tänne!” Leipäjuusto huusi huomatessaan Rasvanahan kantamassa suurta kynttelikköä.

”Öh, joo pomo, mä tuun!” Rasvanahka sopersi, ja kun ei keksinyt minne laittaa kynttelikön siksi aikaa, hän tiputti sen lattialle!

”Eih…” Leipäjuusto pudisti päätään kun katsoi Rasvanahan jolkuttavan hänen luokseen. 

”Pomo kutsui?” Rasvanahka sanoi.

”Niin… Halusin vain varmistaa, että kaikki kutsut on lähetetty?”

”Öh, joo, kyllä on, pomo! Mä voin vannoo, mä liimasin postimerkitkin ihan itse!” Rasvanahka sanoi innoissaan.

”No sepä mukavaa…” Leipäjuusto huokaisi ja alkoi hätistää palkatonta palkallistaan jälleen pois. Rasvanahan taskusta tipahti valkoinen kirjekuori, jonka Leipäjuusto nosti maasta.

”Mitä! Sinullahan on vielä yksi kutsu lähettämättä!” Leipäjuusto raivostui. ”Menet HETI viemään sen perille! Tämä on vielä tärkeä kutsu!” hän raivosi Rasvanahalle ja työnsi kuoren hänen käteensä.

Leipäjuusto katsoi Rasvanahan katoavan salin ovesta ulos pihalle.

”Luuletko, että hän saa kutsun perille asti?” Leipäjuusto katsahti Nuikkiin.

Nuikki pyöritti päätään: ”Ainakin toivoa sopii.”

Pari turvamiestä tarkisteli turvakameroiden kuntoa ulko-oven vieressä.
”Entäs oletko selittänyt turvamiehille kaiken tarpeellisen?” Leipäjuusto kysäisi Nuikilta.

”Olen. Kutsukortittomia henkilöitä ei saa päästää sisään ja kaikki henkilöt, jotka hiukankin muistuttaa marsilaishiirtä, täytyy ajaa pois niin pian kuin mahdollista.”
”Hienoa, edes joku osaa hommansa oikein”, Leipäjuusto huokaisi kun kuuli pihalta muiden työmiesten huutoja ja Rasvanahan kulkuneuvon pärinää, kun hänen kelvoton apulaisensa ei saanut ajokkiaan tottelemaan.

 

Puolen päivän aikaan Santtu ajoi lava-autollaan pukuvuokraamosta korjaamoaan kohti.

Olipa onni, että pukuvuokraamo oli auki… hän ajatteli. Sain sentään jätkien puvut ajoissa. Ehinköhän mä ollenkaa ettimään sitä mun pukuu…? Ellen mä oo heittäny koko kammotusta pois jo aika päiviä sitten… Hei… Mitäs toi tuolla toimittaa?

Santtu hiljensi vauhtiaan ja pysäytti autonsa kokonaan tien reunaan Rasvanahan grunge-mobiilin  taakse ja tiirasi tarkemmin suuren valkoisen talon etuovelle.
”Hyvää huomenta! Rouva Timanttinen, otaksun?” Rasvanahka tervehti nostaen hattuaan ovella seisovalle siististi pukeutuneelle naiselle.

Nainen nyrpisti nenäänsä kun Rasvanahka likasi hänen kauniin ovimattonsa. ”Nyt on kylläkin päivä. Ja minä olen neiti, ettäs tiedät!”

”Öhh… No anteeks, mut rouvalta sä kyllä näytät!” Rasvanahka näpäytti ja nainen kivahti vihaisena ja melkein läimäytti ovensa kiinni, mutta Rasvanahka jatkoi:

”Mä tuon kutsuu herra Leipäjuustolta.” ja hän ojensi öljyisen kirjekuoren naiselle, joka otti sen etu- ja keskisormensa väliin ja yritti ravistella öljyä pois.

”Sori ku se tulee näin myöhässä, mut mä eksyin matkalla!” Rasvanahka sanoi.

Hetken ravisteltuaan hän aukaisi kuoren ja lukaisi kutsun läpi.

”Vai pitäisi tänne olla ihan kavaljeeri?” nainen henkäisi.

”Kyllä, herra Leipäjuusto ei halua pitää sinkkubileitä eräiden tuholaisten vuoksi!”

                      Vai tuholaisten? Se ei voi tarkottaa muuta kuin hiirii… Santtu rypisti kulmiaan.

Nainen näytti toivottomalta, mutta virnisti sitten. ”Paha vain kun minulla ei ole ketään…”

”Höh! No et sä sit varmaan voi tulla!” Rasvanahka älähti.

Nainen iski silmää. ”Ellei… Onko sinulla ketään sinne…?”

”Ei. Mä olen siellä töissä.”

”Ohh! No… Jos sinulla ei ole ketään, niin… Miten olis…?” nainen kysäisi.

”Öh…” Rasvanahka raaputti päätään. ”Mikä olis?”

                      Santtu katsoi kuinka nainen kumautti päänsä oven pieleen ja jatkoi epätoivoisena vihjailuaan. Kysy suoraan, ei se tajuu kumminkaa… Santtu huokaisi. Mä kuulin varmaan jo tarpeeks. Pitää lähtee kertomaa jätkille! Santtu ajoi pois.

 

Santtu kaarsi korjaamonsa pihaan, jätti kärrynsä siihen samaan paikkaan ja ryntäsi sisälle puuskuttaen.

”Jätkät!”

”Oliks sulla jo noin kova ikävä?” Vinski imarteli itseään (ja veljiään) iloisena.

Trio kulutti luppoaikaansa kiillottaen ja huoltaen prätkiään.

”Nyt on tosi kyseessä…!” Santtu yritti selittää tuohtuneena, mutta hiiret lampsivat hänen autolleen ja Vinski otti heidän pukunsa ulos autosta.

”No hyvä, et vuokraamo oli auki!” Turbo sanoi pidellen pukupussiaan.

”Vaikken mä erikoisemmin smokeista tykkää, ni ainakaa ei tarvitse mennä työvaatteissa juhlimaa!” Vinski virnisti samalla kun he kävelivät takaisin sisälle. 

”Kuunnelkaa! Joku teistä ei välttämättä ees tarttee koko pukuu tänään!” Santtu yritti kertoa kuulemaansa keskustelua.

”Miten nii?” Moto älähti. ”Meinaatsä, et joku menis sinne mekossa vai?”

Hiiret nauroivat makeasti ja istahtivat prätkiensä päälle.

”Ehei, Santtu, nyt ei olla pilailutuulella, pitää miettii tän illan siirtoi.” Turbo selitti ja painoi kypärän päähänsä.

”Mut!”

”Ei muttia, typy, me mennään nyt!” Vinski virnisteli.

”Mut, mut!”

”Hanat auki!” Moto sanoi ja kolmikko ajoi ulos tallista.

Santtu jäi toljottamaan kolmen loittonevan prätkän perään.

”No HYVÄ!” hän huusi heidän peräänsä. ”Ainakin varoitin!”

 

Illan hämärtyessä Turbo, Vinski ja Moto valmistautuivat Tulostaululla juhlaan. Santun vuokraamat smokit päällä, kuinkas muuten. He pelleilivät ihmisnaamaa muistuttavilla kuminaamareillaan, jotka oli tarkoitus pistää tanssiaisten ajaksi naamaan, että he eivät heti paljastuisi marsilaisiksi.

Pian Santtu käveli sisään kantaen pukukassiaan ja jotain aika suurta mustaa ja epäilyttävää laukkua.

”No tehän näytätte hyvältä!” Santtu sanoi ja pidätteli nauruaan, kun Moto piteli Turboa paikallaan ja Vinski yritti kammata hänen hiuksiaan uuteen uskoon.

”Mut mulla on huonoi uutisii…” Santtu sanoi ja laski kamppeensa pöydälle. Hiiret vilkaisivat Santtuun.

”Mitäs nyt?” Vinski kysyi ja väisti samalla rimpuilevan Turbon heiluvia nyrkkejä.

Santtu virnisti: ”Tietäsitte jo, jos oisitte kuunnellu mua päivällä!”

”No kerro tai koko ilta menee siihe, ku me yritetää arvailla!” Turbo murahti ja livahti karkuun Moton otteesta.

”Ne on pareja varten.”

”Mitkä?” Moto paljasti itsensä kysyessään ja Turbo pääsi taas karkuun.

Santtu nappasi Vinskiltä kamman pois, kun tämä yritti hiipiä Motoa piilossa olevan Turbon taakse.

”Ne tanssiaiset on pareja varten!” Santtu selvitti piilotellen kampaa. ”Siis vain mies-nainen pareja, ei pelkkiä miehiä tai naisia!” hän jatkoi tuohtuneena.

Hiiret nielaisivat äänekkäästi ja katsoivat toisiaan. Turbo sai ensimmäisenä jotain sanotuksi.

”Se oli suunnitellu kaiken… Se arvas, et me ollaan tulossa sinne!”

”Mitäs nyt?” Vinski kysyi. Motokin katsoi Turboa odotellen hyviä ideoita, mutta Turbo kohautti vain harteitaan ja huokaisi hiljaa:
”On jo myöhäistä pyrkiä tarjoilijaksikaan…”

Santtu virnisti. ”Mulla on hyvä idea”, hän katsoi vuorollaan kutakin hiirtä. ”En vaan tiiä mitä te tykkäätte…”

Santtu kääntyi ympäri ja aukaisi hämärän laukkunsa. Hiiret olivat ymmällään.

”Mä olin jo varautunu siihen, et me ei keksittäs mitää…”

Santtu alkoi penkoa laukkuaan itsekseen virnistellen ja nosteli tavaroita pöydälle.

Kun hiiret näkivät tavarat, heidän silmänsä levisivät kauhusta.

”Ei…!”

”Et oo tosissas…!”

”Oi äiti!”

Santtu oli nostanut pöydälle peruukin, erottanut kahdet pukupussit toisistaan ja heilutteli kädessään korkokenkiä virnistäen hullun lailla.

”Meitä on kolme miestä - anteeksi, siis hiirtä - ja yksi nainen, ja jotta saisimme niistä kaksi edustuskelpoista paria, meidän täytyy leikkiä muutosleikkiä!”

Kaikki olivat hetken hiljaa.

”En minä! En minä!” Turbo reagoi ensimmäisenä.

”Enkä minä!” Vinski jatkoi äkkiä ja kaikki katsoivat Motoon, joka ei ollut ehtinyt sanoa mitään.

”Mut… Hei, en mäkää voi. Ootteko koskaan nähny kaksmetristä naista, jolla on asekäsi ja silmälappu? Ei kovin naisellista, eikö vaan?” Moto selitti hädissään ja katsoi korkokenkiä, jotka Santulla oli kädessään. ”Ja noi ei ikinä mahtus mulle…”

Turbo ja Vinski huokaisivat.

”Osaat kyl perustella kantas inhottavan hyvin…” Turbo sanoi hiljaa ja Moto pyyhkäisi hikipisaran otsaltaan.

”Mutta, en mäkään naiselta näyttäs! Tai Turbo sen enempää!” Vinski sanoi hätäisesti. ”Ei mennä sinne ollenkaa!”

Santtu loi pahan katseen Vinskiin. ”Pakko meidän on mennä.”

”Entäs jos tehtäis nii, et Santtu ja joku meistä menis sinne ja toiset oottas ulkona?” Turbo keksi, mutta Santtu ei lämmennyt sillekään ajatukselle.

”Ei. Mä ajattelin tota kanssa kotona, mut me tarvitaan luultavasti kaikki sisällä.”

Turbo nyökkäsi vaisusti.

”Eli nyt vaan päätetään, kumpi teistä”, Santtu katsoi Vinskiä ja Turboa, ”pukeutuu daamiks.”

 

”NUIKKI!!”

”Niin, teidän maitoisuutenne?”

”Oletko nyt selvittänyt kaiken ovivahdeille?” Leipäjuusto kysyi Nuikilta.

Nuikki huokaisi. ”Olen, hyvä herra. Niin kuin kerroin kymmenen minuuttia sitten.”

Leipäjuusto murahti ja kääntyi katsomaan ikkunasta ulos ja yritti peitellä hermostuneisuuttaan, joka uhkasi ottaa vallan hänen rauhallisesta bisnesmiesasenteestaan.

Nuikki kääntyi poistuakseen, mutta Leipäjuusto pysäytti hänet:

”Entä onko Pluton erikoisteräksestä valmistettu erikoiskassakaappi erikoisessa paikassaan?”

”Aivan pian, teidän kieroutenne.” Nuikki vastasi ja lähti jatkamaan hommiaan.

”Mutta pomo? Sähän sanoit, ettei me tehä mitään?” Rasvanahka sanoi huoneen perällä olevan peilin luota samalla kun yritti solmia kravattiaan.

Leipäjuusto yritti hymyillä viattomasti ja kääntyi ympäri: ”Voi, eihän me tehdäkään!” Tai ei ainakaan sinulle kerrota! hän vielä ajatteli kierossa mielessään.

Mutta hänen hymynsä hyytyi, kun hän katsoi Rasvanahkaa lauleskelemassa peilin edessä kravatti solmussa.

”Mitäs varten sinä siinä oikein laittaudut? En minä sinua julkisiin hommiin aikonut laittaa!”

”Mulla on treffit! Rasvanahka sanoi ylpeänä.

Leipäjuusto katsahti Rasvanahkaan oudosti ja sääli tätä kummallista naista, joka joutuisi viettämään iltansa miehen kanssa, jonka kravattikin on hirttosilmukalla.

 

Santtu, Vinski, Turbo ja Moto yrittivät ratkaista vaikeaa ongelmaansa. Se olikin todella vaikea ongelma. Mielipiteitä lauottiin joka suuntaan. Vinskillä oli naamari peittämässä puolta hänen naamastaan, mutta haittaisiko se? Turbolla oli lasit, mutta haittaisiko muka sekään? Heillä molemmilla oli lihaksikkaat vartalot, eli sitä ei voinut syyksi laskea. Turbon hiukset voisi kyllä kammata tyttömäisiksi, mutta yhtä helppoa olisi tällätä peruukki Vinskin päähän. Santun varaama puku menisi hyvällä tuurilla molempien päälle hikisesti. Turbolla oli kyllä tatuointi, joka ei rimmaisi mekon kanssa ja Vinski oli kyllä lyhyempi…

”Minä?”

”Sinä.”

”Minä?!”

”Sinä.”
”MINÄ?!”

”Sinä.”

Vinski ei pitänyt ajatuksesta ollenkaan.

”Hei kamoon! Vaikka mä oonkin misumagneetti, se ei tarkota, et te voisitte pukee mut sellaseks!” hän valitti.

”Vinski, tyydy kohtaloos.” Santtu sanoi ja otti oman pukunsa pussista ulos. ”Meillä on nyt nii kova kiire, et meil ei oo aikaa miettii tätä enempää!” hän katsahti Vinskiin vihaisesti silmät viiruina, niin ettei Vinski enää viitsinyt sanoa mitään vastaan vaan huokaisi raskaasti ja lysähti tuolille huokaisten. ”Voi ei…”

”Mä meen nyt pukeen päälleni ja sillä aikaa te saatte päättää parit.” Santtu katsoi kolmikkoa, sieppasi nopeasti kamppeensa ja juoksi vessaan.

((”Onks tääl vessaki?” Moto ihmetteli katsellen ympärilleen.

”En mä oo huomannu?” Vinskikin ihmetteli.
Samassa kynä ilmestyi ja piirsi seinään oven. Santtu asteli ovesta sisään ja kiitti kynää ja piirtäjää avusta. Hiiret katsoivat toisiinsa ja kohauttivat harteitaan.

”No nyt kun oot kerran siinä,” Vinski katsoi ilmassa lilluvaa kynää. ”ni voisitko piirtää pikkasen syötävää?”

Kynä piirsi pöydälle ison kasan hodareita. Vinski virnisti: ”Entäs Naamioidun Prätkämimmin pukukopissa??” Kynä löi Vinskiä päähän ja kumitti pois hodarit [myös sen, jonka Moto yritti piilottaa selkänsä taakse]. Samassa Santtu kurkisti vessan oven raosta: ”Keskittykää, kundit! Meillä on hommia!!”))

Moto ja Turbo osoittivat yhtä aikaa toisiaan ja huudahtivat: ”SÄ!!”

He jatkoivat kinasteluaan, kunnes Santtu asteli ulos vessasta päällään sininen, olkapäät paljaiksi jättävä iltapukunsa. Hän hymyili kolmelle tuijottavalle hiirelle hurmaavimman hymynsä ja pyörähti kerran ympäri niin, että hänen kiharretut hiuksensa heilahtivat.

”Onko paha?” Santtu heilautti kiharretut hiuksensa olkansa yli ja virnisti.

”EI!” Vinski parkaisi. ”Ei ollenkaan!”

Moto vihelsi hiljaa ja Turbo tiiraili Santtua itsekseen virnistellen.

”Kukas on sitten mun pari?” Santtu kysyi.

”MÄ!” Moto ja Turbo hihkaisivat yhteen ääneen.

”Mäpäs!” Turbo tiuskaisi ja irvisti veljelleen.

”Eiku mä! Sä otat Vinskin.” Moto sihahti hampaidensa välistä ja irvisti takaisin.

”Enkä!”

”No kyllä varmana!”

”En varmasti!”

”No ei se niin paha oo…”

”No ota sä se sitte!!”

”Pojat, pojat! Lopettakaahan tappelu…!” Hetkinen, nehän tappelee musta! Santun silmät kiilsivät ihastuksesta, kun hän muisteli näkemiään romanttisia elokuvia, joissa miehet taistelivat naisten suosiosta. Hän tunsi itsensä sillä hetkellä tärkeämmäksi kuin kukaan muu ja päätti antaa Moton ja Turbon kilvoitella rauhassa. Hän käveli surullisen Vinskin luo, joka istui nurkassa murjottamassa.

”Hei, älä ota sitä noin vakavasti”, Santtu sanoi hiljaa.

”Nolottaa…”

”No pian se on ohi”, Santtu taputti Vinskiä leikkisästi päähän ja sanoi reippaasti:
”Menehän nyt pukemaan, että ehit valmiiks tän illan aikana…”

Santtu raahasi Vinskin vessan luo, sysäsi pukupussin hänen syliinsä ja käski painua pukemaan Vinskin vastaväitteistä huolimatta.

 

”Yrittäkää jo päättää…” Santtu huokaisi tylsistyneenä Turbolle ja Motolle samalla kun meikkasi Vinskin ihmiskasvoja muistuttavaa kuminaamaria. ”Alkas varmaan olemaan jo kiire…”

”Niinpä!” Turbo virnisti. ”Sä saat päättää!”

Santtu tipahti tuoliltaan jolla istui ja änkytti: ”M-mä?”

”Just sä.” Moto katsoi Santtua odottavasti.

”Mut en mä voi päättää!” Santtu kömpi istumaan takaisin tuolille.

”Kamaan, Sarianne, mä annan sulle mitä vaan, et sä valitset mut?” Turbo aneli.

”Hei! Vastalause! Lahjontaa!” Moto tiuski ja Turbo virnisti takaisin:

”Ota oppia!” Turbo kääntyi taas Santtuun. ”Sä varmaan haluut vähän lomaa ainaisesta korjaamon siivouksesta?”

Santtu mietti hetken. ”Aika hyvä… Mitäs Moto tarjoot?”

Moto loi synkän katseen Turboon ja virnisteli sitten itsekseen oksettavan ällölle minälleen, ennen kuin polvistui Santun eteen.

”Sarianne, mä annan sulle mitä vaan”, Moto piteli Santun kättä hellästi omissaan ja katsoi hänen vihreisiin silmiinsä. ”Vaikka kuun taivaalta! Mä…!”

Turbo tönäisi Moton kumoon lattialle ja huudahti: ”Keksitkö sä ton muka ite???”

”Santtu, mä… Mä SUUTUN ja MUSTAKSI muutun jos sä lähet ton liikaa telkkarii tapittavan matkijan parina sinne!” Turbo osoitti lattialta ylös kömpivää Motoa, jonka silmä paloi uhkaavan punaisena.

”Okei, okei! Me arvotaan!” Santtu huokaisi ja nousi ylös tuolilta.

”Sopii mulle.” Turbo kohautti harteitaan.

”Eikä arvota!” Turbo ja Santtu kuulivat yllättävän vastaväitteen Moton suusta. ”Jos me arvotaan”, hän katsoi vihaisesti Turboon, ”Jos me arvotaan, sä tiiät, et sä voitat. Ei oo reiluu!”

Turbo laittoi kätensä rauhoittavasti Moton olalle ja sanoi: ”No mutta, sikshän me arvotaan; sulla on huonompi tuuri ja joudut lähtemään Vinskin kanssa.”

Hän nauroi ja otti kolikon taskustaan. ”Kruunu vai klaava?”

Moto murahti. ”No klaava…”

Turbo heitti kolikon ilmaan, antoi sen laskeutua oikealle kämmenelleen ja läimäytti sen sitten vasempaan kämmenselkään. Hän naurahti iloisesti.

”Santtu ootki sitte mun daami!”

Moto murahti uudelleen ja potkaisi ilmaa.

”Pitääki olla tuuri…”

 

Tää ON  noloo…Vinski tuskasteli kun hän viimeinkin oli saanut Santun mekon ängettyä päälleen. Hän katsoi itseään peilistä ja näytti järkyttyneeltä. Santun hänelle varaama puku oli melkein samanlainen kuin Santun oma, mutta punainen ja kaula-aukko oli pienempi.

Tarkemmin kuvajaistaan tutkittuaan hän meinasi purskahtaa itkuun. Kostuneiden silmien surullinen ja nolostunut katse muuttui pian vihaiseksi. Juuri kun hän alkoi tosissaan harkita peilin rikkomista hänen mutrussa oleva suunsa kääntyi virnistykseen ja pian vessasta kantautui Santun, Turbon ja Moton korviin makea nauru, joka sai heidät luulemaan, että Vinski oli mennyt ihan sekaisin.

Oi joi… Haluisinpa tietää miltä Turbo tai Moto ois näyttäny tässä mekossa! Vinski pyyhkäisi naurun kyyneleen silmäkulmastaan. Hänen naurunsa keskeytyi, kun hän kuuli aran koputuksen ovelta.

”Vinski? Ootsä valmis?” Santtu seisoi oven toisella puolella odottaen.

”En tuu ulos tää pukine päällä!” Vinski vastasi vihaisesti.

”Tuutpas! Nyt on kiire jo!” Santtu huudahti vihaisesti ja Vinski raotti ovea. Santtu, vetkutteluun kyllästyneenä, riuhtaisi oven auki ja paljasti mekossa kekkuloivan Vinskin.

Turbo ja Moto eivät pystyneet pitämään naamaansa peruslukemilla kun he näkivät tämän koomisen näyn. He kikattivat hiljaa, mutta kun Santtu katsoi heitä vihaisesti he lopettivat ymmärtäen tiukan katseen sanoman: hekin voisivat olla samassa asemassa, tiukka mekko päällään nolostelemassa muiden edessä.

Santtu johdatti tulipunaisen Vinskin pöydän luo. ”Sitten vaihe kaksi.” hän nosti hämäräperäisestä laukustaan kaksi… melonia.

”EI IKINÄ!”

”Kyllä vain, Vinski. Mahtuukohan nää tonne sun mekkoos…?” Santtu aprikoi ja mittaili mielessään.

”Ei varmana mahu”, Moto totesi.

Turbo pyöräytti päätään. ”Onks mitää… pienempää?”

”Ei oo kun mandariinit…” Santtu otti kaksi hedelmää laukustaan ja jatkoi pian: ”Okei, kaikki sukat ja sellaset vauhdilla tänne!”

 

Kun he olivat keränneet kaikki mahdolliset sukat ja pyöritelleet niitä mandariinien ympärille Santtu alkoi vängätä niitä Vinskin mekkoon.

”Mua ällöttää pitää Moton likasii sukkii mun kaunista turkkia vasten…” Vinski murisi vaivautuneena.

”Ei oo itelläskää yhtään puhtaammat… Tai Turbolla…” Moto murisi takaisin.

Turbo katseli Santun ahertamista ja kysäisi: ”Ootsä varma, et nää sukat toimii? Tai et noi näyttää aidoilta…?”

”Toimii, toimii! Näin mäki aina teen…!” Santtu punastui hetkeksi ja jatkoi ennen kuin hiiret tajuaisivat mitä hän juuri möläytti.

”Noin!” Santtu astui pois Vinskin edestä, jotta Moto ja Turbokin näkisivät hänen aikaansaannoksensa.

”Hee hee, kivat daisarit Vinski!” Moto nauroi ja Turbokin yhtyi nauruun.

”Olkaa hiljaa…” Vinski sähisi hampaidensa välistä ja lysähti tuolille istumaan kädet puuskassa.

Moto ja Turbo lopettivat nauramisen ja rykivät pari kertaa.

”Sori, veikka.”

”No niin, sitten laitetaan peruukki!” Santtu hihkaisi ja tälläsi peruukin Vinskin päähän.

 

Muutaman minuutin vihaisen murinan jälkeen Santtu viimein sanoi voitonriemuisena:

”No niin! Nyt Vinski on valmis!”

Vinski nousi haparoiden seisomaan korkokengillään.

”Eikä kukaan huomaa eroa!” Santtu arvioi mielessään Vinskin ruskeaa peruukkia, liian pieniä korkokenkiä, jotka eivät onneksi näkyneet liian hyvin hänen mekkonsa helman alta. Kaiken lisäksi puku oli ratkeamaisillaan.

”Ehkä…” Santtu lisäsi hiljaa. ”Mutta osaattekos te pojat tanssia?”

Turbo alkoi nauraa.

”Joo! Moto osaa, eikös se ollu tanssikoulussa?!”

”Ai nii!” Vinski ja Turbo alkoivat nauraa hervottomasti Moton punastuessa.

”Enkä oo ollu…”

”Olitpas!!”

”Antaa olla, ei oo aikaa tällaseen.” Santtu vilkaisi kelloaan ja oli hiljaa hetken kunnes alkoi kikattaa. ”Ai onks Moto ollu tanssikoulussa? HAH HAH HAA!!!” hän nauroi makeasti.

”No ei me siellä mitää valssii tanssittu!” Moto mutisi nolostuneena. ”Ainakaa usein… Hei, eiks meil ollu kiire?!”

”Ai nii, krhm, joo… (hee hee) Eli osaatte te pojat tanssii…” Santtu naureskeli. ”Sitte aletaan vaan mennä!”

He ottivat pari askelta kohti ulko-ovea, mutta samassa Moto, Santtu ja Turbo kuulivat takaansa tömähdyksen: Vinski pyllähti takamuksilleen!

”Nyt se ei pysy ees tolpillaan!” Turbo nauroi ja Moto virnisti samalla kun ojensi kätensä auttaakseen Vinskin ylös.

Santtu huokaisi.

”Pitääkin ensin opettaa Vinski kävelemään noilla…”

 

”Jätkät! Santtu! Oottakaa, näillä koroilla on vaikee juosta!”

”Vinski, siis Venla, puhu tyttömäisellä äänellä! Kaikki luulee sua transuks jos sä kuulostat mieheltä!” Santtu sanoi Vinskille samalla kun pysähtyi.

Moto ja Turbokin pysähtyivät.

”Eihän me ees juosta.” Turbo selitti huokaisten.

”No siltä se kyllä tuntuu, näillä on kato vaikee kävellä nopeeta!” Vinski nosti hiukan helmaansa ja osoitti puristavia korkokenkiään.

”Miksei me vaan lähetty prätkillä?” Moto kysyi närkästyneenä.

”No ois se aika karua jos me mekot päällä päristeltäis prätkillä!” Santtu tiuskaisi.

Samassa he näkivät taksin kurvaavan kulman takaa ja Santtu nosti sillä sekunnilla kätensä pystyyn ja huusi: ”Taksi!”

Taksi pysähtyi jarrut kirskuen jalkakäytävän viereen ja hiiret ja Santtu ahtautuivat taksin kyytiin.

”Annas kun arvaan, olette matkalla niihin tanssiaisiin, jotka pidetään vanhassa kartanossa kaupungin laidalla?” kuski kysyi katsellen sankareidemme juhlavaatetusta.

”Jos sen osote on Kartanokatu 13, niin kyllä.”

”Sinne siis!” kuski sanoi ja lähti ajamaan kartanoa kohti.

 

”Miks Moto pääs etupenkille…?”

”Hiljaa, Vinski.”

 

Kartanokatu 13:n vanhassa arvokkaan näköisessä kartanossa juhlat olivat alkamassa. Juhlapukeisia ihmisiä virtasi sisään yhä enemmän ja enemmän.

Leipäjuusto, Rasvanahka ja Nuikki seisoivat pääoven edessä ottamassa juhlavieraita vastaan.

”Onko meillä tuholaishavaintoja?” Leipäjuusto kysyi vaivihkaa Nuikilta katsellen ympärillään hyörivää juhlakansaa.

”Ei ole vielä, teidän tanssikenkäisyytenne”, Nuikki hykerteli tyytyväisenä.

”Hyvä, arvasinhan, etteivät ne uskaltaisi yrittää sisään”, Leipäjuusto hymyili tyytyväisenä.

Leipäjuuston ja Nuikin keskustellessa Rasvanahka katseli ympärilleen etsiskellen.

”Hei taas.” Rasvanahka kuuli naisen äänen takaansa ja kääntyi ympäri kohdatakseen neiti Timanttisen hymyilevät kasvot.

”Vau! Sähän näytät upeelta, Tiina!” Rasvanahka ihasteli blondia, jolla oli mauton, punainen, silkkiruusuilla koristeltu ”prinsessa mekko” päällään.

”Kiitos. Sinäkin näytät, eh, hurmaavalta…” Tiina Timanttinen irvisti katsellessaan Rasvanahan solmulla olevaa kravattia ja öljyisiä vaatteita.

Rasvanahka nappasi kaksi lasia ohi kulkevan tarjoilijan tarjottimelta ja ojensi toisen Tiinalle ja otti toisen itselleen.

”Oo, neiti Timanttinen, kuinka säkenöivä olettekaan tänään!” Leipäjuusto asteli arvokkaasti heidän luokseen.

Tiina hymyili ja vilautti pientä pussia käsilaukussaan. Leipäjuusto virnisti ja aikoi juuri ojentaa kirjekuoren, kun Rasvanahka keskeytti:
”Tuu, Tiina, mennään tanssimaan!” innoissaan Rasvanahka veti vastahakoisen Tiinan tanssilattialle jättäen hölmistyneen Leipäjuuston seisomaan kauemmas kirjekuorineen.

 

Leipäjuuston, Nuikin ja Rasvanahan juhliessa tuttu kolmikkomme saapuu viimein kartanon pihaan. He viettivät kuitenkin hyvän tovin etsiessään taskujensa pohjalta rahoja taksin maksua varten.

Päästyään ”verenimijästä”, joksi Santtu ehti jo taksikuskia kutsua, nelikko katseli hetken suurta, kaksikerroksista, vanhaa kartanoa. Lisää limusiineja kaartoi vieläkin pihaan ja ovella oli jonoa kun vieraat liikkuivat sisään.

”Mistäs päästään sisään?” Moto kysyi.

”No ovesta, tietty!” Vinski sanoi ”tyttömäisellä” äänellä.

”Ehei, Leipis ei ikinä päästäis meit sisään. Me ollaan kuokkavieraita”, Turbo selitti ja mietti hetken. ”Pitäs olla näköjään joku kutsukortin tapanen näyttää tuolla ovella. Eikä me sellasta tähän hätään saada.”

”Päästäsköhän me jostain ikkunasta?” Santtu ehdotti. Hän katseli tarkemmin talon läntistä sivua ja huomasi, että toisessa kerroksessa kahdessa viereisessä ikkunassa ei palanut valoja.

”Koitetaan”, Turbo myöntyi ja he kävelivät pusikon suojissa ikkunoiden alapuolelle.

”Ei tonne yllä ilman tikapuita”, Vinski katsoi ylös ikkunaan.

”Moto autas vähän…” Turbo sanoi ja Moto kumartui, jotta Turbo sai jalkansa laitettua hänen käsilleen. Moto tuuppasi Turbon ylöspäin, että hän juuri ylsi ottamaan ikkunalaudasta kiinni. Hän kurkotti ja tönäisi ikkunaa sisään.

”Se on auki”, Turbo selvitti helpottuneena ja kiskoi itsensä sisään. ”Moto, autapas neidit sisään!”

Vinski pääsi könyämään sisään veljiensä avulla.

”Meniks mun tukka sekasin?” Vinski otti laukustaan taskupeilin ja yritti peilailla pimeässä huoneessa Turbon pyöritellessä päätään ikkunassa.

”Sitte ois niinku Santun vuoro…”

”Ehei! te haette mulle tikkaat tai rakennatte portaat!” Santtu tiuskaisi.

”Kamaan, Santtu, mikä nyt tuli?” Vinski kysyi ihmeissään. ”Näätsä meniks mun tukka sekasin?”

”Ihan hyvin sun tukkas on… Mut…” Santtu laittoi vaivautuneena kätensä puuskaan ja sanoi Motolle: ”Et varmana pääse kurkkimaan mun hameen alle…”

Moto muuttui tulipunaiseksi yllättävästä vastalauseesta ja alkoi hieman änkyttäen selittää:
”Hei, Santtu, en mä nyt sentään! Enhän mä oo ku Vinski…!” Moto virnisti Vinskille, joka irvisti hänelle yläkerrasta.

”No silti! Tää on kumminki noloo!” Santtu sopersi.

”Enkä mä oo sellasessa tarpeessa, et pitäs alkaa sua kurkkimaan”, Moto vielä vitsaili hiljaa.

”Ai mä en niinku kelpais kurkistelun kohteeks, vai? NYYH! Häijyläinen!” Santtu sanoi puolitosissaan.

Turbo, jota alkoi viivästykset suututtaa, komensi:

”Vauhtia siellä alhaalla! Tässä ei oo koko yötä aikaa.”

Santtu loi vielä yhden tuskaisen katseen Vinskin kanssa irvistelevään Motoon ja sanoi: ”Pidäkin silmäs kiinni!”

Moto nyökkäsi ja sulki silmänsä ja alkoi auttaa Santtua ylös.

Juuri kun Santtu oli tarttumassa Turbon auttaviin käsiin, hän kuuli vaimean vihellyksen. Santtu kauhistui ja hyppäsi alas.

”Moto! Senkin… senkin… törkimys!!” Santtu kirkaisi tulipunaisena ja läppäsi kämmenellään Motoa poskelle niin kovaa, että poski muuttui heti tulipunaiseksi.

”Mit… AU!” Moto parkaisi kun Santtu talloi korkokengillään Moton varpaille. Hän ei ehtinyt kauaa valitella varpaitaan kun Santtu jo kamppasi Moton ja alkoi hakata häntä maahan pidellen hänen takistaan kiinni.

”Mä luulin, et mä sanoin sulle, et PIDÄ SILMÄS KIINNI!” Santtu ärjyi vihaisena ja ravisteli Motoa raivokkaasti harteista.

Turbo ja Vinski katsoivat tapahtumia ihmeissään ikkunasta.

”Santtu! Rauhotu! Mitä tapahtu?” Turbo yritti selvitellä tilannetta.

”Toi… toi… apina vislas mulle!” Santtu päästi irti Moton takista ja Moto pilisti puun taakse piiloon.
”Hitto mikä pirttihirmu…!” hän manasi hiljaa pidellen kipeää poskeaan.

”Mä kuulin ton.”
”Eep!”

”En mä tienny et se noin pahasti suuttuis”, Vinski kuiskasi Turbolle.

”Säkö se olit?” Turbo kysyi Vinskiltä, ääneen.

”VINSKI!” Santtu ärjäisi.

Sillä hetkellä maan kamaralla paistoi kolme punaista pistettä. Santun vihasta ja nolostuksesta punottava naama, Moton kirkkaanpunaisena palava silmä – ja Moton kirkuvan punainen, kipeä, turvottava poski.

Santtu kiipesi yläkertaan Moton ja Turbon avustuksella ja hyökkäsi Vinskin kimppuun, mutta ei ehtinyt häntä kauaa nujakoimaan, kun Turbo jo vihelsi pelin poikki ja nappasi potkivan Santun vyötäröstä kiinni.

”Nyt lopettakaa molemmat! Jestas, meil on parempaaki tekemistä ku tapella täällä – toisiamme vastaan!” Turbo huudahti ja Santtu rauhoittui.

”Jos selvitetään tää myöhemmin, okei?” Turbo läähätti. ”Paiskatkaa tassua nyt vähäks aikaa, ni meillä kaikilla on helpompaa?”

Vinski ja Santtu tekivät, kuten Turbo kehotti.

”Meinaskö joku auttaa mut täältä ylös?”

”Oho, sori Moto…”

Kolme hiirtä laittoivat ihmisnaamarit paikoilleen ja kaikki siistivät pukunsa.

 

”Huh, ihan hiki tulee tanssiessa eikö vaan?” Rasvanahka veti Tiinan pois tanssilattialta. Tiina puri hammastaan yhteen ja yritti olla ajattelematta runnottuja varpaitaan.

”Juu, niinpä teki…” hän haki katseellaan Leipäjuustoa ja nyökkäsi tämän suuntaa viestien tätä tulemaan paikalle. Leipäjuusto liikkui reippaasti paikalle ja ojensi salamyhkäisesti kirjekuoren Tiinalle. Hän katsoi kuinka Tiina sujautti kuoren käsilaukkuunsa ja otti sieltä pienen pussin. Hän otti pussin nopeasti naisen kädestä ja sujautti sen taskuunsa virnistellen.

”Höh! Mitäs toi oli?” Rasvanahka kysyi ihmeissään kun Leipäjuusto oli harpponut pois.

”Uu, ei mitään, pikku bisneksiä vain”, Tiina hymyili.

”Mitä bisneksiä?!”

”No… Tiedäthän, timantteja? Eikö Leipäjuusto ole sanonut sinulle mitään?” Tiina sanoi ihmetellen.

Rasvanahka pohti hetken Tiinan sanomisia ja käveli sitten Leipäjuuston perään.

”Hei pomo! Hoidat sä täällä jotain bisnestä?” hän kysyi.

Leipäjuusto pysähtyi.  Voi ei!  Leipäjuusto kääntyi Rasvanahkaan päin ja hymyili leveästi.

”Oi en ollenkaan, ei mitää bisneksiä! Niin, siis, paitsi tuo, sain neiti Timanttiselta, ööh, lahjan! Kyllä, syntymäpäivälahjan!” Leipäjuusto hymyili.

”Tiina sanoo, et sä ostit timantteja.”

”Uuuu! Ei timantteja, ei mitään timantteja!” Leipäjuusto naureskeli hermostuneena ja pyyhkäisi hikipisaran otsaltaan.

Rasvanahka katsoi pomoaan hetken epäluuloisesti, ennen kuin palasi Tiinan luo.

”Leipäjuusto sano, et sä annoit sille synttärilahjan! Sä oot huijari!” Rasvanahka sanoi vihaisena. Tiinan suu loksahti auki järkyttävistä syytteistä.

”Mut, mut! Tottahan se on, Leipäjuusto maksoi minulle niistä timanteista!”

”Niin varmaan! Sä oot huijari sydäntensärkijä!” Rasvanahka sanoi kyynelet silmissä. ”Mä en voi uskoo, et sä teit mulle tän!” hän juoksi itkien pois.

No HUH HUH! Tiina katsoi kavaljeerinsa perään hölmistyneenä.

”NYYYYYH!”

 

Prätkähiiret ja Santtu kävelivät toisen kerroksen käytävää pitkin suunnistaen musiikkia kohti. Vihdoin he pääsivät suurelle portaikolle, jonka yläpuolelta sai hyvän näkymän juhlasalin koosta ja juhlakansa paljoudesta.

”Kuka bongaa ekana Leipäjuuston?!” Vinski alkoi kilpailla veljiensä kanssa.

”Mä nään sen jo”, Santtu selvitti ja osoitti portaikon alapäähän, missä Leipäjuusto jutusteli frakkipukuisen herrasmiehen kanssa. Mies ojensi Leipäjuustolle pienen ruskean pussin ja Leipäjuusto ojensi hänelle virnistellen takaisin kirjekuoren.

”Whoa! Mitäs toi nyt oli?” Turbo ihmetteli ja he katsoivat, kuinka Leipäjuusto katosi taas ihmisvilinään.

”Eli sillä on jotain kieroo meneillään, noi tuskin on vaan karkkipusseja”, Santtu mietti.

”Seurataan sitä!” Vinski sanoi.

”Selvä, se menee näköjään ruokapuolelle…” Turbo katseli Leipäjuuston liikkeitä. ”Mars matkaan sitten!” Turbo ojensi Santulle käsivartensa ja he alkoivat kävellä salin toiselle puolelle Leipäjuuston perään.

Moto kumarsi Vinskille pilkallisesti: ”Mennäänkös, neiti?!” ja ojensi sitten käsivartensa, johon Vinski irvistellen tarttui ja pian he marssivat Turbon ja Santun vanavedessä.

 
 

Chapter 2

 

”Tuolla se menee”, Vinski sanoi hiljaa Turbolle, Santulle ja Motolle. He katsoivat vaivihkaa kuinka Leipäjuusto lyöttäytyi Nuikin ja yhä itkevän Rasvanahan seuraan. Hän ojensi Nuikille neljä pientä pussia, jotka kiero professori tunki kiireesti taskuunsa ja lähti kävelemään Rasvanahan kanssa portaikkoa kohti. Leipäjuusto sen sijaan kääntyi ympäri ja lähti kävelemään tanssilattiaa päin.

”Hajaannutaan, Vinski ja Moto meette Leipäjuuston perään ja Santtu ja mä mennään kattomaan Rasvanahan ja Nuikin perään”, Turbo komensi, mutta hänen hieno tehtävänjakonsa tyssäsi lyhyeen, kun Moto ja Vinski parkaisivat protestinsa melkein yhteen ääneen:
”Ei ikinä!”

”Sehän menee tanssimaan!” Vinski vielä lisäsi ja katsahti Motoon. ”Who-whoa! Mähän EN tanssi ton kaa!”

”Menkää nyt äkkiä sen perään ennen ku se karkaa!” Turbo alkoi retuuttaa Santtua äkkiä poispäin portaikolle.

”Oltas armahdettu niit ees pikkasen! Oltashan me voitu mennä tanssimaan”, Santtu kuiskasi Turbolle, joka naurahti hiljaa.

”Oltashan me voitu, mut tää on ainutlaatuinen tilaisuus nähä noi kaks tanssimassa!” Turbo nauroi hetken ja Santunkin oli pakko kikattaa.

 

”Ei, ei, ei… Ei oo totta… Tällasta ei pitäny tapahtua…” Vinski sopersi nolostuneena hänen ja Moton vaappuessa tanssilattialla Leipäjuuston perässä.

”Ikävä kyllä tää on viel totta…” Moto sopersi. ”Minne se Leipäjuusto… AAAUUU!!” hän karjaisi niin kovaa, että kaikki ympärillä olijat pysähtyivät katsomaan.

”ANNA OLLA VIIMENEN KERTA KU ASTUT MUN VARPAILLE!!”

Vinski yritti hyssytellä kiroilevaa ystäväänsä: ”Oohan nyt hiljaa, kato kaikki tuijottaa…”

”NO SIINÄPÄHÄN TUIJOTTAVAT! HEMMETTI, MULTA MURTU VARMAAN LUITA!! Tätä kiusallista tilannetta ei auta yhtään se, et sulla on KAKS VASENTA JALKAA!!”

Samassa he kuulivat takaansa tutun äänen…

”Mitäs täällä tapahtuu?”

Vinski ja Moto päättivät välttää kohtaamisen vihollisensa kanssa ja livahtivat karkuun, mutta Leipäjuusto jäi kuitenkin katsomaan heidän peräänsä epäilevä ilme kasvoillaan. Hän kaivoi taskustaan radiopuhelimen:
”Nuikki, käskepäs pari miestä eräiden epäilyttävien vieraiden perään…”

 

Turbo ja Santtu olivat edistyneet tutkimuksissaan hieman paremmin. He seurasivat Rasvanahkaa ja Nuikkia samaan käytävään, mistä he olivat aiemmin tulleet. Nuikki ja Rasvanahka tallustivat normaalisti käytävää pitkin, mutta yhtäkkiä he syöksyivät eräälle ovelle ja pujahtivat vikkelästi sisään – kuin he olisivat tietäneet, että heitä seurataan.

”Mitä ne tonne menee? Se on sama huone, ku mistä me tultiin tänne sisään! En mä siel mitää erikoista nähny!” Santtu mietti ääneen.

Turbo kohautti harteitaan vastaukseksi ja he kiiruhtivat oven luo ja raottivat sitä vähäsen.

Rasvanahka ja Nuikki seisoivat erään aika korkean pöydän luona. Nuikki vetäisi liinan pois sen päältä ja sen alta paljastuikin kassakaappi! Nuikki kyyristyi kaapin eteen peittäen lukon ja avasi kassakaapin oven numeroyhdistelmän avulla. Kassakaapin hyllyillä oli vieri vieressä valtavasti erikokoisia pusseja. Nuikki lisäsi taskussaan olevat muutamat pussit muiden joukkoon, hykerteli hetken ja sulki sitten kassakaapin oven.

”Mitä noissa pusseissa ees on? Mulle pomo sano, et se ei tee mitään bisnestä täällä?” Rasvanahka kysyi ihmetellen.

”Eeeei niissä mitään kummempaa ole…” Nuikki sanoi salaperäisesti ja kierrellen ja nousi seisomaan.

Santtu ja Turbo juoksivat piiloon kulman taa. Rasvanahka ja Nuikki pujahtivat nopeasti ulos huoneesta.

”Miksei kukaan kerro mulle mitään?” Rasvanahka intti Nuikilta käytävällä.

”Hyvä on, hyvä on! Hänen salamyhkäisyytensä ei halusi kertoa mahdollisimman vähille henkilöille suunnitelmistaan, ettei tietoa lipsahtaisi eteenpäin! Tällä hetkellä vain hänen juustoisuutensa, muutamat kutsuvieraat ja minä tiedämme asiasta!” Nuikki kivahti ja lähti kävelemään eteenpäin käytävällä.

”Paitsi, et nyt mäki tiiän, että te tiedätte!” Rasvanahka sanoi innoissaan.

”Voi olla, mutta sinähän et kerro siitä kenellekään, ethän?” Nuikki sanoi Rasvanahalle vihaisesti.

”Okei, mä en kerro kellekään, että te tiedätte. Ja että sä tiedät, että mä tiedän sen, mitä te tiedätte!”

”Antaa olla…” Nuikki manasi vielä ja kaksikko katosi kulman taakse.

Santtu ja Turbo hiipivät huoneeseen.

”Mitä ne pienet pussit oli?” Santtu sanoi kyyristyessään kassakaapin vierelle tutkimaan.

”En tiiä, mut tuskin ne mitään karkkipussejakaan oli”, Turbo totesi.

”Huumeita, kenties?” Santtu ehdotti.

”Jotain arvokasta kumminkin.” Turbo otti aseensa esiin, pyysi Santtua astumaan sivuun ja ampui kassakaapin lukkoa. Siihen ei kuitenkaan tullut naarmuakaan.

”Ei se näillä eväillä hajoo…” Turbo laittoi aseen pois ja jatkoi: ”Mennään ettimään Moto ja Vinski, ennen ku ne saa jotai tuhoo aikaan ja selvitetää sitte mitä noi on…”

 

Samaan aikaan Moto ja Vinski uskaltautuivat takaisin tanssilattialle seuraamaan Leipäjuustoa. Leipäjuusto tuntui aina tanssahtelevan sinne, minne hiirien olisi mahdollisimman vaikea päästä.

”Tonne päin! Tonne päin!” Vinski hihkui. ”Takaa-ajoa tanssilattialla!”

”Vinski! Älä vie!” Moto murahti. ”Näyttää vähän epämääräseltä!”

”No sori, mut sä oot liian hidas!”

”Ite oot hidas ja… auts! Eiks me sovittu, et sä et astu mun varpaille enää kertaakaan?!”

”No sori nyt vaan – taas.”

”Ai sori?? Kuules…”

KRIIITS!!

”O’ou…”

”Pahaenteinen ääni…”

Molemmat katsahtivat jalkoihinsa.

”Ai kumpi meistä astuu ja kumman varpaille?!” Vinski parkaisi kauhuissaan katsoessaan revennyttä helmaansa. Ympärillä tanssivat ihmiset alkoivat naureskella.

”Miten tää päivä voi olla näin epäonninen…” Moto pyöritteli päätään.

 

Santtu ja Turbo tulivat takaisin juhlasaliin etsimään Vinskiä ja Motoa. Mutta vaikka Prätkähiiret olisivat kuinka supersankareita, heilläkin on jokin inhimillinen tarve joskus…

”Öh, suonet anteeksi, mun pitää käydä miesten huoneessa…” Turbo hipsutteli miesten huoneen ovelle ja astui sisään. Hän sulki oven, kääntyi ympäri ja huomasi kauhukseen Vinskin kauhistelemassa revennyttä helmaansa ja kippurassa räkättävän Moton, joka epätoivoisesti yritti olla veljensä tukena tänä kauheana hetkenä.

”Mitä ihmettä…!” Turbo henkäisi.

”Hurmaava näky, eikö vaan?” Moto kikatti.

”Eikä teil ollu ees ovi lukossa!” Turbo vetäisi oven lukkoon. ”Joku ois voinu tulla sisään!”

Moto alkoi taas nauraa. ”Joo, just ku mä olin laittamassa sitä ovee lukkoon, joku mies tuli sisään, ja voit olla varma, ettei tuu enää takas ku näki Vinskin!”

Turbo huokaisi.

”Miten me tää korjataan?” Vinski kysyi toivoen, että Turbolla olisi hyviä ideoita.

”Ei varmaan kellekään sattunu neulaa ja lankaa mukaan… Oota, mä kysyn Santulta”, Turbo sanoi ja poistui vessasta palaten pian Santtu mukanaan.

”Voi ei! Mitä te ootte tehny?” Santtu kauhisteli revennyttä mekkoa.

”Tota…”

Vinski osoitti Motoa syyttävällä sormella: ”Se oli ton vika! Se astu mun helman päälle!”

Moto punastui hieman ja kohautti harteitaan.

Santtu hymähti, hymyili ja alkoi lopulta nauraa ystäviensä surkeille ilmeille.

”Kiitti jätkät avusta, mä halusinki jo palavasti tosta mekosta eroon! Mutta, me tarvitaan sitä vielä täällä, et yritetään korjata sitä…” Santtu otti käsilaukustaan neulan ja lankaa ja kyyristyi Vinskin eteen ompelemaan revennyttä helmaa.

Ikävä kyllä Turbo oli unohtanut lukita oven sen jälkeen, kun hän oli palannut Santun kanssa. Nyt eräs mies astui sisään ja katsoi hetken ihmeissään miestä muistuttavaa naista, jonka jalkojen juuressa toinen nainen teki jotain epämääräistä ja kaksi muuta miestä katselivat vierellä. Sen jälkeen hän poistui hämillään.

 

”Nuikki!”
”Niin, teidän juhlallisuutenne?”

”Oletteko jo selvittäneet niiden outojen vieraiden henkilöllisyyden?” Leipäjuusto kysyi turvakameroita tarkkailevalle palkolliselleen. ”Minulla on epäilys…”

”Aah! Olen kyllä nähnyt heidät vilaukselta ja olen tutkinut kutsulistaanne. Heitä ei mainita kutsulistalla”, Nuikki selvitti.

”Minähän arvasin!” Leipäjuusto napsautti sormiaan ja oli juuri kutsumassa radiopuhelimellaan Rasvanahkaa, joka toimi ulosottomiehenä, mutta Nuikki keskeytti hänet.

”He ovat nimittäin ne hiiret!”

Radiopuhelin kirposi Leipäjuuston kädestä hänen järkyttyessään niin pahasti. ”Ei kai täälläkin?”

”Kyllä vain teidän järkyttynyt homeisuutenne, olen pahoillani.”

”Asialle on tehtävä jotain… Mennäänpäs tekemään tuttavuutta…” Leipäjuusto viittoi Nuikkia seuraamaan ja he kävelivät ulos valvontahuoneesta.

 

Hiiret ja Santtu astelivat viimein ulos vessasta. Oven taakse olikin kerääntynyt jono ripaskaa tanssivia miehiä, jotka ryntäsivät vessaan heti oven auettua. Tosin sankarimme eivät tuntuneet ymmärtävän, että miksi se mieslauma oli tullut steppaamaan ja tanssimaan ripaskaa juuri WC:n ulkopuolelle, mutta…

Santtu oli korjannut Vinskin mekon niin hyvin kuin osasi. Ommelta ei ehkä huomaisi, jos lanka ei olisi punaista siinä sinistä mekkoa vasten. Mutta Leipäjuuston suunnitelmat he aikoivat selvittää hinnalla millä hyvänsä!

”No mutta, siellähän te olettekin!” he kuulivat takaansa tutun äänen ja kääntyivät ympäri.

”Leipäjuusto!” Turbo totesi ja Leipäjuusto virnisti.

”Parahin Prätkähiiret ja neiti Davidson! Mikä kunnia saada teidät juhliini! Onko hauskaa? Onko ruoka maittanut?” Leipäjuusto seurusteli hymyillen.

Moto, Turbo, Vinski ja Santtu olivat hetken hämillään, koska heidät oli tunnistettu, mutta pian Santtu tiuskaisi:
”Me ei tiietä, mitä sä suunnittelet, mut jotain kieroo sulla on meneillään!” taustatukenaan hänellä oli hiirten vihaiset ja itsevarmat ilmeet. ”Muuten, ruoka on erittäin hyvää, mutta pöydän päässä olevat alkupalat ovat liian suolaisia.”

”Oh, teen voitavani pian, pahoittelen!” Leipäjuusto pahoitteli vilpittömästi, mutta jatkoi sitten: ”Miksi muuten luulette, että minulla olisi jotain pahaa meneillään? Onhan minulla Maan asukkaana oikeus kutsua ystäviä kylään juhlimaan!” hän virnisti.

”Älä ees yritä! Me tiietään, että sä yrität jotain!” Turbo tiuskaisi, pysähtyi hetkeksi miettimään äsken tokaisemaansa lausetta, mutta jatkoi sitten: ”Me nähtiin kassakaappi, jossa oli pusseja! Ne pussit oli epäilyttäviä!”

”Mikä kaappi?” Moto äimisteli.

”Mitkä pussit?” Vinski ihmetteli.

”Ai? Eiks me muistettukaan kertoo?” Santtu esitti viatonta. ”Me seurattiin Nuikki ja Rasvanahkaa yhteen huoneeseen, missä ne laittoi pusseja kassakaappiin.”

”Ahaaa…” Vinski ja Moto nyökkäsivät.

Leipäjuusto oli kutsunut Nuikin ja Rasvanahan luokseen.

”Nuikki, kuinka nuo hamsterit saivat tietää kassakaapista?”

”En tiedä, ylhäisyys! Tuo on tietenkin laverrellut jollekin!” Nuikki yritti vierittää syyn Rasvanahan niskoille.

”Hö! En mä oo vieläkään kertonu kellekään, et mä tiedän sen, mitä mä en saanu tietää ja sen, et mä tiiän, että te tiiätte!” Rasvanahka puolustautui.

”Antaa olla… Nuikki?” Leipäjuusto huokaisi.

”Niin, teidän maitohappoisuutenne?”

Leipäjuusto katsoi, kuinka hiiret käärivät hihojaan ja pelin hikipisara nousi hänen otsalleen. Hän rykäisi ja yritti näyttää pelottomalta.

”Se salainen ase…”

”Mikä salainen ase, teidän pelokkuutenne?”

”Se… Kyllähän sinun sen keksijänä pitäisi muistaa!”

Hiiret ottivat pari askelta kohti Leipäjuustoa ja hän alkoi jo täristä pelosta Nuikin vielä miettiessä.

”Mikä se, epäsuorasukaisuutenne?”

”No SE! Voi juusto Nuikki, se suihke, jolla piti suihkuttaa rettelöitsijöitä!” Leipäjuusto parkaisi hädissään.

”Ai niin se! Voi, minnekäs minä sen taas laitoinkaan, odottakaa hetkinen…” Nuikki alkoi tonkia taskujaan ja sieltä lenteli kaikkea karkkipapereista mikropiireihin.

”Kyllä se on täällä jossain…”

”Nuikki!” Leipäjuusto karjui kun Moto alkoi ravistella häntä hänen takistaan.

”Hetki vain…”

”NUIKKI!” Leipäjuusto kirkui kun Turbo löi häntä niin kovaa, että hän lensi suoraan seinään.

”Ah, vartijat?” Leipäjuusto vaikeroi yrittäessään koota itseään lattialta samalla kun Vinski lähestyi häntä uhkaavasti.

”Vartijat on lounastauolla”, Rasvanahka huomasi vartijakaartin pelaamassa korttia ja juomassa kahvia vähän kauempana.

Vinski nosti Leipäjuuston roikkumaan takistaan naulakkoon.

”NO MIKSET SINÄ TEE MITÄÄN?!” Leipäjuusto karjui vihaisesti Rasvanahalle.

Rasvanahka valmistautui käymään hiirten kimppuun, mutta Moto sitoi hänen kravattinsa samaiseen naulakkoon kiinni ja Santtu kalautti häntä paistinpannulla päähän!

                      (”Santtu?”

                       ”Niin, Vinski?”

                       ”Mistäs sä ton paistinpannun…?”

                       ”Oi, nämä on näitä naisten vakiovarusteita! Näitä pitäis jokaisen kantaa käsilaukussa!”

                       Vinski katsoi Santun pientä käsilaukkua. ”Miten se tonne mahtuu?”

                       ”Tää on matkailijan unelma! Kato, tää on kokoontaitettava!” Santtu hihkaisi ja taitteli paistinpannun laukkuunsa.)

”A-haa! Nyt se löytyi!” Nuikki sanoi ja kiskaisi pienen suihkepullon taskustaan. Kaikki kääntyivät katsomaan, mutta saivatkin naamalleen vain kunnon sihautuksen unikaasua ja he pökertyivät maahan.

”Hyvää työtä, Nuikki, joskin ensi kerralla saisit toimia hieman nopeammin. Nyt hommaa minut alas täältä!” Leipäjuusto karjui naulakosta.

Nuikki ovelana professorina kaatoi naulakon ja Leipäjuusto tippui maahan. Ympärille oli kokoontunut katsomaan kummastunut ja säikähtänyt väkijoukko, joka kumminkin alkoi nyt naurahdella.

”Ehehe… Nuikki, Rasvanahka, viekää rettelöitsijät putkaan siksi aikaa, kunnes poliisi tulee”, Leipäjuusto sanoi ja hymyili väkijoukolle. ”No niin! Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää…”

Nuikki irrotti tokkuraisen Rasvanahan kravatin irti naulakosta ja he alkoivat yksi kerrallaan raahata hiiriä ja Santtua portaita ylös…

 

Myöhemmin…

”Uhh… Mitä ihmettä…?” Turbo nousi vaivalloisesti lattialta istumaan. ”Mis hemmetis…?”

Huone oli niin pimeä, että hän ei nähnyt nenäänsä pidemmälle. Hän kuuli viereltään epämääräistä valitusta ja päätteli, että hänen vierellään oli Vinski.

”Vinski? Ootsä okei? Missä muut on?” Turbo nousi seisomaan ja siristeli silmiään nähdäkseen pimeässä.

”Ihan okei, jos ei pientä päänsärkyy lasketa…” Vinski sopersi. ”Ja mä luulen, et mä kuulin Moton kuorsausta tuolta päin.”

”Ehei, se on Santtu joka siellä kuorsaa, mä oon sun takana!” Moto kertoi ja säikytti Vinskin, joka pomppasi melkein kattoon.

Santtu heräsi hiirten nauruun ja hänkin nousi tokkuraisesti seisomaan. ”Missä me ollaan?”

”Santtu, tiesitsä, et sä kuorsaat aika kovaa?” Vinski naurahti.

”En mä kuorsaa!”

”Okei, okei, miten vaan…” Vinski kikatti ja Moto ja Turbo tirskahtelivat myös.

”Mut missä me ollaan?” Santtu kysyi uudelleen ja tunnusteli seiniä etsiäkseen valon katkaisijaa.

”Täällä on niin pimeetä, ettei nää kuonoonsa pidemmälle”, Turbo sanoi ja alkoi myös tunnustella seiniä.

Hetken tunnustelun ja tutkiskelun jälkeen Vinski jo tuhahti:
”Onks tääl ylipäätään mitään? Mä en oo törmänny ees huonekaluun!”

”Hei! Mä löysin täältä jotain!” Turbo mutisi tuntiessaan seinässä kahvan.

”Mikä siellä on?” Santtu kysyi uteliaana.

”Ovi! Tai oven kahva!” Turbo sanoi. ”Mut ihan niinku se ois auki…” hän naurahti ja koetti kahvaa – suureksi yllätykseksi ovi aukesi narahtaen!

”Höh? Onkohan se Leipis juonu liikaa piimää, ku telkeää meidät huoneeseen, missä pako-ovi on jätetty auki?” hän ihmetteli vielä ääneen ja yritti nähdä oven taakse pimeyteen.

Muut yrittivät löytää pimeässä huoneessa tapahtumapaikalle.

”Mitä sen oven takana on?” Vinski kysyi löydettyään tiensä Turbon vierelle.

”Yhtä pimeetä ku täälläki”, Santtu totesi heidän takanaan.

”Hei, mis te oikeen ootte…?” Moto haparoi vieläkin huoneen toisella puolella.

”Täällä näin, seuraa meidän ääntä”, Turbo opasti ja Moto alkoi kompuroida kädet edellä ääntä kohti.

”Kannattaako meidän mennä tonne? Pimee, epäilyttävä käytävä, se voi olla joku ansa!” Santtu epäröi.

”Mut ei täältä löydy mitää muuta… AAAH!” Vinski parkaisi, kun Moto vahingossa tönäisi häntä selkään, jolloin Vinski horjahti eteenpäin kaataen myös Turbon ja Santun ja he kolme kaatuivat läjään oven toiselle puolelle.

”Upsista, keneenkä mä oikeen törmäsin…?” Moto mutisi, mutta kompastui itsekin hiukan koholla olevaan lattialautaan ja kaatui muiden päälle.

”Heh heh, löysin teidät?” Moto naurahti pinon päällä ja kierähti pois.

”Äh, Moto!” Turbo parkaisi pinon alimmaisena.

”No, no, kai meillä kaikilla on joskus huonoo tuurii! Eikä tässä kuinkaan käyny… eh…” Moton lause jäi kesken, kun he kuulivat oven paukahtavan kiinni.

Santtu huokaisi raskaasti.

”Mikä päivä…” Vinski murahti noustessaan seisomaan.

”Mitä ihmettä sä isoveli oikeen kohellat?!” Turbo kysyi kun vihdoin pääsi kasan alta oikomaan jäseniään.

Moto mutisi nolona: ”No ku siel oli pimeetä…”

”Nyt meidän on kai pakko mennä tätä epäilyttävää kautta”, Santtu sanoi ja koetti vielä kerran avata kiinni paukahtanutta ovea.

”Niin kai, toivotaan nyt, et se ei oo mikään Leipäjuuston ansa, vaan et Leipis on todellaki vaa juonu liikaa piimää…” Turbo sanoi hiljaa katsellen pimeään. ”Lähdetään…” hän otti pari askelta eteenpäin. ”AI!” hän törmäsi seinään. ”Uhh, siis miten täältä ylipäänsä pääsee eteenpäin…?”

”Otetaan toisiamme käsistä kiinni, ettei eksytä!” Santtu kehotti, ennen kuin hiiristä jokainen ehtisi lähteä omille teilleen.

”Ai nii!”

”Joo…”

”Hyvä idea, miksen mä keksinyt ota…?”

”No niin, tulkaa kaikki kolme tänne… Seuratkaa mun ääntä… Varovasti, no niin… AAAAAHHHH! Ei varpaille! Ei varpaille!!”

”Mitä? Kuka?”

”Hyvä kysymys, Moto. AIIII! Kuka seisoo mun hännän päällä?!”
”En mä ainakaa Vinski, sä seisot Santun varpailla.”

”Se oot kylläkin sä, Turbo!”

”Ohhoh, sori Santtu… AARGH! Moto!!”

”Hups, sori veikka…!”

 

Leipäjuusto istui hykertelemässä toisen kerroksen väliaikaistoimistossa. Mahtavaa! Hiiret ja se väärään seuraan eksynyt tytönhupakko ovat loukussa ja minä voin olla huoletta koko loppuillan… Ja kun tanssiaiseni ovat ohitse, minä tapatan kaikki neljä! Ja jatkan Chicagon kaivaustöitä rauhassa kaikki kimaltelevat kivet minun kassakaapissani!

”MWAHAHAHAHAAA!”

Hän joutui keskeyttämään haaveilunsa kun oveen koputettiin.

”Herra Leipäjuusto?” Rasvanahka kurkkasi oven raosta. ”Me vietiin ne siihen huoneeseen, mihin sä käskit. Huoneeseen numero, öö…” Rasvanahka lunttasi lapusta: ”9086!”

”Sepä hi…! Mitä? Veitte minne?!”

”Öö… Huoneeseen 9086…”

”Voi senkin tolvana! Minä kirjoitin 9806!!”

Rasvanahka käänsi paperinsa toisin päin.

”Oho… Ups, sori pomo!”

Leipäjuusto murisi vihaisena Rasvanahalle jotain painokelvotonta ja kiiruhti ovesta turvahuoneeseensa, missä oli monitorit näyttämässä turvakameroiden välittämää kuvaa.

”Nuikki! Näytä minulle turvakameran 9086 kuva, nyt!”

Nuikki näppäili numeron koneeseensa ja ruutuun ilmestyi huoneen 9086 kuva.

”Siellähän on ihan pimeää…” Leipäjuusto ihmetteli. ”Onko kamerassa jotain vikaa?”

”Ei teidän sumeasilmäisyytenne. Lamppu on palanut eikä kukaan ole muistanut vaihtaa sitä!” Nuikki selvitti.

Leipäjuusto ei välittänyt kuunnella vaan kaivoi pöydän laatikosta kartanon pohjapiirroksen. Hän tutki sitä hetken.

”Huone numero 9806, jonne minä käskin vangit viemään, on kellarikerroksessa… Mutta tämä huone 9086, missä vangit ovat nyt, on toisessa kerroksessa…!” Leipäjuusto etsi huoneen toisesta kerroksesta, mutta huoneen 9086 piirroksen päällä oli musta läiskä.

”RASVANAHKA! Senkin tomppeli! Sinä sotket aina kaiken!” Leipäjuusto raivosi. ”Katsokaa toisesta kappaleesta mitä se maanvaiva on nyt tehnyt! Nuikki! Tuo minulle puhdas pohjapiirros, NYT!”

 

Sankarinelikkomme taival tunkkaisessa käytävässä sen kuin jatkuu…

”Neljä pientä elefanttia maaarssi näin, aurinkoista tietä eeeteenpäin! Ja koooska matka oli haauska niin, pyysivät he mukaan yhden leee-pa-kon!”

”Moto! Oo jo hiljaa! Älä lietso tappomielialaa!”

”Niinpä! Mä oon muutenki kurkkuani myöten täynnä näitä lepakoita, ei sun tartte niitä enää erikseen tänne kutsua!”

”No sori, älkää nyt hermostuko…”

”*kikatusta*”

 

Nuikki oli kiikuttanut Leipäjuustolle uuden pohjapiirroksen ja he tutkivat sitä parhaillaan.

”Näyttäisi siltä, että huoneesta 9086 menee käytävä…”

”Kyllä minä sen tiedän, mutta minne se johtaa?”

”Huoneeseen 9087! Teidän äkkipikaisuutenne!”

”Mi-minun kassakaappihuoneeseeni!”

”Aivan, teidän juustoisuutenne.”

Leipäjuusto tarttui radiopuhelimeensa:
”Vartijat, menkää tarkistamaan vankien tila huoneeseen 9086, tainnuttakaa unikaasulla, jos he ovat hereillä!” Leipäjuusto läimäisi radiopuhelimen pöytään ja kääntyi taas Nuikkiin päin.

”Olisivatko ne voineet äkätä salakäytävän? Onhan siellä käytävällekin johtava ovi?” Leipäjuusto aprikoi.

”En tiedä, teidän ylhäisyytenne!”

”Minä vihaan sitä, kun minä en tiedä, enkä tiedä ketään, joka tietäisi puolestani…”

 

Neljä vartijaa asettui asemiin sankareidemme vankilan ulko-ovelle. Kaksi heistä painoi korvansa oveen ja kuuntelivat huoneessa olevaa liikettä. Kun mitään ei kuulunut, toinen heistä kiersi avainta lukossa ja aukaisi oven. Hän raotti varovasti ovea, sytytti taskulamppunsa ja tutki huonetta. Huone oli tyhjä!

 

”Hei, hetkinen…” jonon edessä kulkeva Turbo sanoi ja kaikki pysähtyivät hänen takanaan.

”Mitä nyt?” Santtu kysyi.

”Tie loppu”, Turbo sanoi ja alkoi tunnustella vastaan tullutta seinää.

”Mitä? Ollaanks me loukussa?” Vinski parkaisi, hän oli saanut tarpeekseen tunkkaisesta ja säkkipimeästä käytävästä.

”Tää taitaa olla kahva…” Turbo tunnusteli uloketta seinässä.

”Se on ovi! Avaa se!” Santtu hihkui, valmiina syöksymään ulos.

Turbo painoi kahvan alas ja paksu ovi aukesi narahtaen!

”Vihdoin!” Santtu huokaisi.

”Ilmaa!!” Vinski rymisti ulos ja hengitti raikasta ilmaa.

”Olipas ihme paikka…” Turbo mutisi.

Santtu katsoi tarkemmin ympärilleen

”Hetkinen! Eikös tää huone oo jotenki tuttu?”

Hiiretkin katselivat ympärilleen hämärässä.

”Joo, tää on se huone mistä me tultiin sisää!” Turbo huomasi.

”Nii, entäs sitte? Herääkö teillä joitain mukavia muistoja vai?” Vinski kysyi ivallisesti.

”Ei, mutta Leipäjuuston kassakaappi on täällä!” Santtu hihkaisi ja hän ja Turbo pinkaisivat pöydäksi naamioidun kassakaapin luo.

Moto ja Vinski katsoivat Turbon ja Santun hääräilyä ihmeissään.

”Eli tää on se karkkipussikaappi mistä oli aikasemmin puhetta?” Vinski kysyi.

”Just se, mut noi ei oo karkkipusseja”, Turbo sanoi. ”Ainoo ongelma on, et sitä ei saa tavallisilla välineillä auki…”

Kaikki kumartuivat salaperäisen kassakaapin ympärille. Turbo ja Santtu keskittyivät tutkimaan etupuolta ja Moto vasenta laitaa.

Vinskin tutkiessa kaapin oikeaa puolta, hän sattui huomaamaan kassakaapin pohjan tuntumassa pienen särön.

”Häh?”

Vinski tunnusteli lisää kassakaapin pohjaa ja kuinka ollakaan, kaapissa ei ollut edes pohjaa!

Santtu, Turbo ja Moto havahtuivat, kun Vinski alkoi yhtäkkiä nauraa.

”Höh? Mikäs on noin hauskaa?” Turbo ihmetteli.

”Ei mitään sen kummempii, tässä kaapissa vaan ei oo ees pohjaa!” Vinski naurahti ja kaatoi kassakaapin sivulleen, niin että sen olematon pohja näkyi kaikille.

”Ihan tyhminäkö se meitä pitää? Tyhmäki huomais tollasen reiän!” Vinski jatkoi ja muut punastuivat hieman.

”Nii…”

”Joo…”

”Kyllähän sen huomaa (miksen mä huomannu sitä ekana?)”

Turbo rikkoi kassakaapin alimman hyllyn ja otti yhden pussin käteensä.

”Mitä siel on?” Santtu kysyi uteliaana ja kurkki Turbon olan yli.

Turbo avasi pussin ja kurkisti sisään.

”Timantteja!”

Muut kerääntyivät ympärille katsomaan.

”Ei kai vaan aitoja?! Noita pussejahan on älyttömästi!” Moto aprikoi ääneen.

”Koita ite!” Turbo ojensi Motolle yhden timantin, joka otti sen varomattomasti käteensä. Hän käänteli sitä hetken kädessään ja koetti puristaa sitä hieman. Ja kräks! Se hajosi pirstaleiksi!

”No hyvä Moto!” Turbo henkäisi.

”Mitenkäs se Motokin on noin levoton tänää? Ootko sä juonu liikaa piimää?” Vinski kysyi odottamatta (rehellistä) vastausta.

”Sehän on lasia!” Moto totesi hämillään tutkien pieniä teräviä pirstaleita kämmenellään.

”Onks muka?” Turbo kysyi ja koetti itsekin rikkoa yhtä – ja kräks! Se pirstoutui hänen käteensä.

Kaikki tuijottivat pieniä paloja ihmeissään.

”Värjättyä lasia? Leipis säilöö kaappiinsa värjättyä lasia?” Vinski ihmetteli. ”Mä oon kekkuloinu koko illan mekossa värjätyn lasin takia??!”

Santtu laski kätensä Vinskin olkapäälle rauhoitellakseen. ”No, on tääl muutki tehny turhaa työtä… Mut miks väärennettyjä timantteja?”

”Onkohan seki juonu liikaa piimää…?” Moto mietti hiljaa.

”Tai sillä ei oo varaa ostaa oikeita timantteja”, Turbo mietti. ”Rikotaan ne kaikki! Mitä tahansa se kuvitteli niillä tekevänsä, niistä tuskin on pirstaleina apua!” hän jatkoi ja alkoi latoa pusseja kaapista huoneen lattialle.

 

Leipäjuusto ja Nuikki olivat suunnitelleet hiirten taltuttamissuunnitelmaa niin hartaasti, että turvakameroiden katselu oli jäänyt vähän vähemmälle. Tällä välin, kun valvova silmä nukkuu, eräs nainen oli varastanut aulasta nahkatakin, sisään oli tullut kolme kuokkavierasta ja eräs mies oli sammunut vessaan.

Mutta minkä kamalan näyn Leipäjuusto kohtasikaan, kun hän kääntyi vihdoin katsomaan kameraa numero 9087.

”EEEII EIEIEIEIEEEEEIIIIIIII!!” hän parkaisi kun näki sydäntä raastavan näyn ruudulla.

Hiiret ja Santtu pomppivat antaumuksella huoneessa pienten pussien päällä niin, että lattia tömisi – ja nämä pienet pussit muistuttivat vähän liikaa hänen kallisarvoisia timanttipussejaan!

Leipäjuusto tarttui radiopuhelimeensa ja huusi siihen:
”RASVANAHKA! Kaikki miehet huoneeseen 9087! PELASTAKAA MINUN TIMANTTINI!!!!” Leipäjuusto melkein kirkui viimeisen lauseen ja tarttui itsekin konekivääriinsä ja lähti juoksemaan huonetta kohti.

 

Sankarimme olivat jo tuhonneet puolet Leipäjuuston feikkitimanteista, kun he kuulivat Leipäjuuston hanttapulien ryhmittäytyvän oven ulkopuolelle.

”Ohho, saatiin taas seuraa!” Vinski totesi.

”Okei veikat, on aika…” Turbo aloitti.

Hanttapulit murtautuivat ovesta sisään.

”Heiluttaa häntää!” kaikki kolme hihkaisivat ja alkoivat nujakoida hanttapuleja samalla kun Santtu pujahti suojaan.

 

Kymmenen nopean minuutin kuluttua lattialla röhnötti iso kasa tuupertuneita pahiksia ja Prätkähiiret tuulettivat voittoaan nauraen.

”Jeah! Toi teki hyvää!” Turbo sanoi hieroen rystysiään.

”Todellaki! Kerranki näitä riitti kaikille!” Vinski sanoi ja teki pari harjoituslyöntiä. ”Ainut mikä mua vaivas oli se, et ne oikeesti luuli mua naiseks. Tää peruukki pysyy muuten tosi hyvin paikallaan…”

”Unohtakaa kauneusvinkit, rotat! Juhlat jatkuu vielä!” Leipäjuusto karjaisi ovelta. Hän osoitti hiiriä konepistoolillaan.

”Ei elettäkään, olette tähtäimessäni!” Leipäjuusto komensi ja hiiret seisoivat paikallaan.

”Nyt, ottakaa kaksi askelta taaksepäin, kauemmas timanttieni luota!”

Hiiret tottelivat.

Kräks!

”Mitä?” Leipäjuusto hämmästyi.

”No hupsis, täs pussis oliki viel ehjii…” Moto hämmästeli katsoen kenkänsä alle ruhjoutunutta pussia.

”Senkin harmaasoluinen köntys! Katso mitä teit! Ne olivat varmaan viimeiset ehjät! Tämän sinä saat maksaa!” Leipäjuusto tähtäsi aseensa piipun Motoa kohti.

”Hei, älähän nyt innostu Leipis, ainaha niit uusii saa…” Moto sopersi.

KLANG!

Leipäjuusto tuupertui lattialle.

”Santtu!” Vinski hihkaisi iloisena huomatessaan Santun seisomassa tuupertuneen Leipäjuuston takana kaulin kädessään.

”Kaulin?” Turbo tuijotti Santun asetta ihmeissään.

”Niin, kaulin”, Santtu laittoi kaulimen laukkuunsa.

”Onks tää taas niit naisten vakiovarusteit?” Moto virnisti.

”Joo!” Santtu vastasi.

Turbon uteliaisuus heräsi. ”Mitä kaikkee sun laukussas sitte iteasiassa on?”

”Pöh!” Santtu hymähti ja jatkoi salaperäisesti. ”Ei se teille kuulu!”

”Unohtakaa ne naisellisuudet ennen ku te unohatte mut!”

 

 

Nelikko huomasi vasta nyt Rasvanahan ja Nuikin, jotka olivat ilmestyneet seisomaan Santun taakse aseet käsissään.

”Nyt teidän käy huonosti!”

Kaikki nostivat kätensä pystyyn neuvottomina, mutta samassa, Rasvanahan ja Nuikin huomaamatta, pieni mandariini kieri lattialla suoraan Rasvanahan jalkojen eteen.

”Mun pomoo ei…!” Rasvanahka otti askeleen eteenpäin uhkaillessaan ja liukastui mandariiniin! Hän kaatui lattialle Nuikin päälle tainnuttaen mielipuoliprofessorin ja lyöden samalla päänsä lattiaan ja molemmat pyörtyivät.

”Oho, mites se nyt sillee…” Vinski katsoi hämillään mekkoonsa ja kaikki alkoivat nauraa.

Ulkoa kuuluvat äänet keskeyttivät heidän naurunsa. Juhlakansa alkoi lähteä.

”Kemut taitaa olla lopussa…” Moto sanoi.

”Totta, paljonko kello ees on?” Turbo kysäisi kääntyen Santtuun päin.

”Hmm, se on vähän yli kolmen”, Santtu vastasi.

”Kun kerran Leipiksen suunnitelmat on estetty…” Vinski osoitti läjää rikottuja lasitimantteja. ”Ja Leipis ottaa lukua…” Vinski osoitti lattialla makaavaa Leipäjuustoa. ”Ja kansa pääsee turvaan hyvillä mielin…” Vinski osoitti rakennuksesta poistuvia ihmisiä. ”…ni eiköhän lähetä??” Vinski katsoi muita jotka nyökkäsivät.
”Ja eikun…”
”HANAT AUKI!!!”

 

 

”*huokaus*”
”*syvempi huokaus*”
”Mähän sanoin…”
”Oo Moto hiljaa, kyl mä tiiän, et ne prätkät ois pitäny ottaa…”
”Mut ois se vieläki ollu ihan yhtä karuu, jos me oltas Vinskin kanssa menty prätkällä mekot päällä…!”
”No, ei korjaamolle oo enää ku 23 ja puol kilometrii suunnilleen…”
”Ja tulostaululle vieläki pitempi…”
”Muuten, Moto…”
”Kerro, Turbo…”
”Mun pitää tunnustaa yks juttu…”
”Lataa…”
”Se oli oikeesti klaava eikä kruuna…”
”MITÄ??”
”Älähän nyt…”
”Sä siis huijasit?????!!!!”
”No voi sen nätimminki ilmasta..”
”Nyt tuli kuule noutaja…”
”O’ou… *juoksee*”
”Älä mee nyt vielä, mulla on viel asiaa!!! *juoksee perään*”
”Noilla kahella tää matka ei tuu kestään kauaa, jos ne jaksaa juosta tota vauhtii…”
”*huokaus* Niinpä… Mut me ei kyllä voida juosta näillä mekoilla…”
”Niin… Ja Vinski…?”
”Niin?”
”Sun ei enää tartte puhuu tolla äänellä…”
”Hups…”
”*naurua*”
”*naurua*”
”*huokaus*”
”*syvempi huokaus* … Miten tän peruukin muute saa pois päästä?”

 

 

 

 

THE END